pienen yrityksen markkinointi

HAIV DIGITAALINEN KUMPPANISI

Lyhyesti meistä:

Olemme nuori turkulainen digimarkkinoinnin yritys. Meitä yhdistää intohimo urheiluun, yrittämiseen ja positiiviseen elämänasenteeseen. Yhdessä haluamme auttaa suomalaisia yrityksiä pärjäämään verkon avulla paremmin. Palvelumme tuovat pitkän aikavälin ratkaisuja liiketoimintasi tueksi. Oli teillä tarpeena kotisivujen päivitys, brändin kehitys tai aivan uuden idean lanseeraaminen, haluamme olla apunasi. Meidän avulla markkinointi ei ole kuluerä, vaan tulonlähde.

Nuorena yrityksenä meillä on monia kilpailuetuja: muun muassa innovatiivisuus sekä ajantasainen osaaminen. Hyödynnämme uusimpia teknologioita, trendejä ja strategioita, mitkä tuovat ratkaisuja liiketoimintasi edistämiseksi. Sinulle palvelurakenne kulminoituu kustannustehokkuutena ja aikaa säästävänä. Pienenä toimijana pysymme ajan hermoilla, sekä pystymme tarjoamaan henkilökohtaista ja asiakaslähtöistä palvelua.

Asiakastyytyväisyys on meille kaiken toiminnan perusta ja siksi haluamme projektit kunnialla maaliin. Olemme joustavia asiakkaidemme kanssa, pyrimme tekemään aikaa tarpeidenne mukaan. Meillä on intohimo kasvaa ja kehittyä, siksi jokainen asiakas on meille kumppani, jonka matkassa haluamme olla mukana. Jokainen asiakas, tuote ja tarve on erilainen, siksi räätälöimme palvelut täysin yksilöllisesti. Näin herääkin vain kysymys; Missä asiassa voisimme auttaa teitä?

Usein

Kysytyt

Kysymykset

  • Kotisivuprojektien laajuudet ja hinnat vaihtelevat laajasti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Yleisesti mitä enemmän tietoa ja asioita nähdään tärkeäksi sivuilla - sitä enemmän se vie aikaa tehdä toimivaksi kokonaisuudeksi. Keskimäärin hinnat kokonaan uusituille kotisivuprojekteille vaihtelevat 790-4000€ välillä.

  • Kuvausprojektien laajuudet ja hinnat vaihtelevat laajasti asiakkaiden mukaan. Yleisesti videot menevät joko projekti- tai tuntihinnoittelun mukaan. Mitä useampi kuvauskerta, tai video tarvitaan, sitä enemmän siihen menee työtunteja myös leikkauspöydällä. Keskimäärin videoprojekteista laskutamme 500-1500€ välillä.

  • Projektin aikataulut vaihtelevat asiakkaan aikataulun- sekä projektin laajuuden myötä. Pyrimme parhaamme mukaan joustamaan asiakkaiden aikataulujen mukaan. Keskimäärin kotisivuprojektissa menee noin 4-6 viikkoa ennen kuin sivusto on julkaisu valmis.

  • Kanssamme asioidessa saat aina henkilökohtaista palvelua etkä turhaan soittele tai odottele aikaa asiakaspalveluun. Henkilökohtaiset yhteyshenkilömme ovat hyvin tavoiteltavissa ja pyrimme vastaamaan tarpeisiinne mahdollisimman tarkasti ja nopeasti. Viestintä menee helpoiten yleensä WhatsAppin välityksellä.

  • Käytämme Squarespace CMS- järjestelmää, mutta voimme tarvittaessa toteuttaa myös WordPress- sivuja. Valitsimme Squarespacen alustaksi, koska se on erittäin helppokäyttöinen, nykyaikainen ja se mahdollistaa monet integraatiot.

  • Ylläpito on yksi meidän kilpailuvalteistamme. Ylläpito kustantaa tarpeesta riippuen 29€-69€/kk. Se sisältää sivujen jatkuvan ylläpidon, päivitykset ja suojauksen. Sen lisäksi teemme myös pienimuotoiset muutostyöt asiakkaiden puolesta. Jos kumminki koet, että et halua ulkopuolista ylläpitoa, voit ottaa sivut omaan omistukseesi. Tällöin kustannuksesi on vain 100€ luokkaa vuositasolla sivuston palvelinmaksua.

  • Voit myös itse ylläpitää sivustoasi. Tällöin ratkaisu on yksinkertainen. Tekemämme sivustot ovat täysin asiakkaan omia ja asiakas voi itse ottaa sivuston ylläpidon vastuun. Muistutamme kuitenkin, että ylläpito on resursseja vievää työtä ja laadun takaamiseksi toivomme, että voimme auttaa ylläpidon kanssa.

  • Valtaosa asiakkaistamme on PK-sektorin yrityksiä, joten haluamme olla joustavia laskutusasioissa asiakkaan tarpeiden mukaan. Voimme sopia eräpäivät, sekä laskutuserät tarpeidesi mukaan.

    Yleisimmin laskutamme projektit 1-4 osassa. Ylläpito palvelut laskutamme yleisimmin 1-3 osassa vuosittain.

Jäikö vielä kysyttävää?

Visiomme on selkeä:

Auttaa erityisesti PK-sektorin yrityksiä digitaalisten haasteiden ratkomisessa. Emme ole vain palveluntarjoaja, olemme ongelmanratkaisija.

Tutustu tiimiimme.

yrityksen kotisivut

Jasper Soini

Myynti ja asiakkuuksien hallinta
jasper@haiv.fi
0500 654 321

yrityksen logosuunnittelu

Jore Hutanen

Myyntineuvottelija jore@haiv.fi
040 624 8537

Yrityksen innovointi

Arttu Tammisto

Myyntineuvottelija arttu@haiv.fi
045 324 5505

yrityksen markkinointi

Tomi Salonen

Projektinhallinta
tomi@haiv.fi
044 241 1999